Varhaiset paperinvalmistuskutomakoneet korjattiin tavallisesta villakankaasta. Tällaisia erittäin painavia kutomakoneita valmistettiin ensimmäisen kerran Saksassa 1930-luvulla. Kiina suunnitteli ja valmisti sen itse 1950-luvulla. Paperikoneen leveyden kasvaessa Saksan liittotasavallassa ja muissa maissa ilmestyi 1970-luvulla 33-metrinen ultraleveä paperihuopa, jolla voidaan kutoa 66-metrisiä rengaskankaita ja leikata niitä sitten eri leveyksiksi.
Paperihuopakankaita on kahdenlaisia: arkkikudonta ja rengaskudonta: ① arkkikudonta: ensin tasaleveä kudonta ja sitten upottaminen rengaskankaaseen käsin. Arkkien kudonta soveltuu peitteille, joilla on alhainen loimitiheys, korkea kudetiheys ja pitkä pituus. Kudottaessa kangasta, joka on 2–3 kertaa konetta leveämpi, koneessa käytetään yleensä taittomenetelmää, ja se työnnetään renkaaseen sen jälkeen, kun se on avattu koneesta. ② Rengaskudonta: se on kudottu suoraan rengaskankaaksi dobby-mekanismilla. Se on huovan kudelanka pituussuunnassa ja loimilanka poikittaissuunnassa kutomakoneessa. Kangaspuusta nousemisen jälkeen voidaan leikata erilaisia pyöreitä paperinvalmistuspeittoja halutun leveyden mukaan.
Paperihuopakutomakoneissa käytetään nokkaa tai jousta sukkulan heittämiseen, ja siinä on elliptinen vaihteistomekanismi. Sukkulalla on tarpeeksi aikaa kulkea sukkulan läpi leveysvaatimusten täyttämiseksi. Kangaspuitteissa käytetään usein yksi- tai monikaranegatiivia, ja pitkien kankaiden kelaukseen käytetään erillisiä kangasrullausmekanismeja. Kangaspuu on varustettu langan kireyden säätömekanismilla tai sisäisellä reunatuella, joka säilyttää saman loimi- ja kudelangan tiheyden renkaan reunassa monikerroksisen kudoksen aikana. Nykyaikaiset raskaat ja leveät paperinvalmistuspeitot ottavat käyttöön uusia teknologioita, kuten hydraulisen pneumaattisen ja elektronisen, ja on varustettu kaksipuolisella synkronisella nostoruokolaitteella, joka voi kutoa polyesterimonofilamenttipaperinvalmistusverkkoa ja kuivausverkkoa ja muita kankaita.
